Hakkuunäytös Parikkalassa 3.5.

Vuodenaikaan nähden

poikkeuksellinen sää ja takatalvi yllättivät aivan hakkuunäytöksen kynnyksellä, mutta tämähän ei menoa haitannut, kun Koskitukki piti hakkuunäytöksen Parikkalassa perjantaina 3.5.

Päivän aikana

keskusteltiin puumarkkinatilanteesta ja koivun katkonnan merkityksestä puukaupassa. Aihe oli selvästi maanomistajien mieleen ja kiinnostava, sillä päivän aikana hakkuunäytöksessä vieraili yli 50 henkeä. Myöskin nuotiomakkarat ja nokipannukahvit maistuivat rupattelun ohessa.
Hakkuunäytöksessä Kerimäkeläisen Metsäkoneurakointi J. Nousiaisen kone suoritti koivikon päätehakkuuta, jossa päästiin toden teolla näkemään katkonnan merkitys koivun hakkuussa.

Erikoistyvet yhdessä tarkan katkonnan kanssa tuovat maanomistajalle sievoisen summan lisää puukauppatiliin. Hankintaesimies Jarkko Loposen koostamissa esimerkkirungoissa eroa syntyi jopa 10 euroa runkoa kohden.
Kotimaisena yksityisenä sahayhtiönä Koskitukin tavoite on saada aikaan mahdollisimman paljon tukkia ja tämäkös on myös maanomistajille mieleen, sillä tarkoittaahan tukkimäärän lisäys myös lisäystä puukauppatiliin.

 

Bloggari: Jarkko Loponen


Jaa artikkeli:


Muuta tästä aiheesta:

JÄRVELÄN TUKKIVARASTOT INVENTOIDAAN DRONEN AVULLA

Risunajo

Hakkuunäytös Parikkalassa 3.5.

Insinööri ja virkamies polttopuutalkoissa

Parrut tuovat metsänomistajalle kuitupuuta paremman tuoton

Puuhuolto kelirikkoaikana

Miten tehdä ensimmäinen puukauppa?

Vinkkejä metsäveroilmoituksen täyttöön

Talvikorjuille poikkeuksellisesti jo joulukuun alussa

Puunhankinnan digitalisaatio turvaa Koskitukin mutkattomat palvelut


Muuta tältä kirjoittajalta:

Koskitukin korjuunäytös Janakkalassa 27.10.2020

Korvasieni, keväisen metsän herkku

Metsätilan sukupolvenvaihdos on aina ajankohtainen

Kesäharjoittelijan työviikko Koskitukin puunhankinnassa

Metsäalan opiskelijan mietteitä harjoittelusta Koskitukilla


Muut linkit:

Puukaupan abc Puukauppa Yhteystiedot